Riimileikkiä

Limerikkirunoja Suomesta

Koko Suomi on nyt limerikkirunoina kirjan kansien välissä. Morganin uusin nyt tilattavissa ja ostettavissa Haihatuksesta hintaan 22,00 + lähetyskulut.

Kirjan tekijä kertoo tästä omintakeisesta riimittelymuodosta ja kirjastaan  näin:

"Limerikkirunoja on sepitetty jo 1300-luvulta alkaen. 1800-luvun puolivälissä limerikki, joka onkin nykyisin tunnetuin epigrammi- eli komparunolaji, nousi laajaan suosioon nonsense-runoilija Edvard Learin lastenkirjan myötä.

Periaatteessa viissäkeisen limerikin tekoa rajoittavat tiukat säännöt. Ensimmäiset kaksi ja viimeinen säe ovat keskenään loppusoinnulliset, samoin kolmas ja neljäs. Ensimmäiseen säkeeseen liittyy yleensä jokin erisnimi,
yleisimmin paikkakunta. Viimeisessä säkeessä on jokin koukku

tai nyrjähdys. Muillakin säkeillä on omat tehtävänsä. Säkeiden pitäisi rakentua
anapestirunojaloista tietyn kaavan mukaan. Tämän kokoelman runoissa on

viimeinen sääntö yleensä hukattu sisällön toimivuuden tähden.

Näissä 370 limerikissä, jotka eivät edusta kovinkaan herkkää tai kaunosieluista runoutta, avautuu lukijan eteen kotomaamme koko kuva monine vivahteineen ja paikallisine erikoisuuksineen (vähintään yksi runo joka kunnasta).
Perinteitä kunnioittaen niissä on viljelty huumoria, älyttömyyksiä, raadollisuuksia
ja ruokottomuuksiakin."

 Tilaa Riimileikkiä Haihatuksesta haihatus@haihatus.net tai puh 040 5161703.